Tietoa meistä

Yhteisölähtöinen pedagogiikka

Yhteisölähtöinen pedagogiikka tarkoittaa toimintatapaa, jossa yhteisömme jäsenet (opiskelijat ja henkilöstö) osallistuvat aktiivisesti arjen toimintaan ja kehittämiseen, jossa jokaisella jäsenellä on merkitystä.

lhkk:n henkilökunta ryhmäkuvassa ulkona

Arjen pedagogiikan kehittäminen alkoi vuonna 2022 tiimien ja rehtorin sekä koulutusasiantuntijoiden tapaamisilla. Opetus- ja ohjaushenkilöstölle on pedagogisien teemojen osalta toteutettu kaksi kyselyä, joiden tuloksia on hyödynnetty arjen pedagogiikan kehittämisessä. Tuloksia tarkennettiin keskustelemalla kaikkien opetus- ja ohjaushenkilöstön tiimien kanssa sekä kartoittamalla tiimien hyviä käytäntöjä ja tekemällä tiimeille tavoitteet pedagogiseen kehittämiseen. Keväällä 2024 arjen pedagogiikan tapaamisissa käsiteltiin yhteisölähtöisen pedagogiikan kyselyn tuloksia ja nostettiin yhteisesti yhteisölähtöisen pedagogiikan keskeisiä elementtejä, joista luotiin yhteisölähtöisen pedagogiikan mallia.

Yhteisölähtöisen pedagogiikan taustalla on erityisesti korona-ajan eristyneisyyden luoma tarve läsnäololle ja yhteisöllisyydelle. Yhteisöllisyys on myös yksi Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän arvoista.

Mitä on yhteisölähtöinen pedagogiikka?

Yhteisölähtöinen pedagogiikka tarkoittaa toimintatapaa, jossa yhteisömme jäsenet (opiskelijat ja henkilöstö) osallistuvat aktiivisesti arjen toimintaan ja kehittämiseen, jossa jokaisella jäsenellä on merkitystä. Tämä lähestymistapa korostaa yhteisön jäsenten osallisuutta, yhteistyötä ja yhteisöllisyyden vahvistamista, jossa luodaan osallistavaa ja yhteisöllistä ilmapiiriä. Yhteisölähtöinen pedagogiikka on opetus- ja kasvatusmenetelmä, joka korostaa yhteisön, yhteisten sääntöjen ja yhteistyön merkitystä oppimisessa sekä opiskelijoiden ohjaamisessa. Oppiminen tapahtuu parhaiten vuorovaikutuksessa, jossa koko yhteisön tuki ja osallistuminen ovat keskeisiä oppimisprosessissa. 

Yhteisölähtöisyys edistää luottamusta, avoimuutta ja vuorovaikutusta, mikä puolestaan lisää yhteisön jäsenten sitoutumista ja motivaatiota.  Opiskelijoille yhteisölähtöisyys näkyy opintoihin sitoutumisena, parantaa hyvinvointia ja vähentää keskeyttämisiä. Yhteisölähtöisyys siis tukee opiskelijoiden kokonaisvaltaista kehitystä ja valmistaa heitä paremmin tulevaisuuden haasteisiin ja työelämään. 

Yhteisölähtöisen pedagogiikan lähtökohtana on opiskelijakeskeisyys

Jokainen opiskelija on yksilö ja hänet kohdataan yksilönä tarpeineen ja osaamisineen. Opiskelijan kohtaamiseen valmistaudutaan huolella.

Opiskelijamme ovat heterogeeninen joukko, jossa on oppimisvalmiuksiltaan erilaisia opiskelijoita. Opiskelumotivaation ylläpidon kannalta on tärkeää huomioida sekä edistyneet opiskelijat että tukea tarvitsevat opiskelijat hoksauksessa.    

Opiskelijoiden moninaisuuden huomioiminen ja opetuksen henkilökohtaistaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus räätälöidä opintonsa omien tarpeidensa ja kiinnostustensa mukaan, mikä lisää heidän sitoutumistaan ja motivaatiotaan. Tarjoamalla opiskelijoille riittävästi tukea ja ohjausta voidaan varmistaa, että jokainen opiskelija saa tarvitsemansa avun ja tuntee olevansa osa yhteisöä.

Yhteisölähtöisen pedagogiikan elementit kuvattuna graafisesti.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja etsitään juuri sinun tarpeisiisi sopivat ratkaisut.

Ota yhteyttä