Jose oli vuonna 2016 Suomessa kuusi kuukautta vaihto-opiskelijana Erasmus-opiskelijavaihdon kautta. Suomi ja Forssa näyttivät kaukaiselta ja eksoottiselta, oli metsiä ja järviä. Automekaanikon opinnot sujuivat ja alkuperäistä kolmen kuukauden vaihtoaikaa oli pidennettävä kolmella lisää. Palattuaan Espanjaan Suomi oli silti koko ajan mielessä.
Jose palasi Suomeen ja löysi Helsingistä työtä IT-alalta, jonne oli helpompi päästä sisälle heikommallakin suomen kielen taidolla.

Kun opiskelija sanoo että neuvoistani on hyötyä, niin se tuntuu hyvältä. Tuntuu että olen aina osa LHKK:n yhteisöä. Täällä aidosti välitetään opiskelijoista. Näin vanhempana osaan arvostaa
-Jose, alumni
Yhteys LHKK:än säilyi kuitenkin koko ajan. Nykyisin Jose auttaa silloin tällöin vapaaehtoisena LHKK:n vaihto-opiskelijoita. Vaihtoon tulleita kiinnostaa etenkin töiden hankinta Suomessa, joten Jose tuli helmikuussa Forssaan auttamaan opiskelijoita työnhaussa ja tapaamaan myös LHKK:n opettajia. Työt Helsinkiin onnistuvat etänä, joten hänen on mahdollista viettää viikkokin Forssassa. Kun Joselta tiedustelee paluun syytä, vastaus on yksinkertainen: ihmiset, opiskelijat ja opettajat. Jose on kiitollinen Erasmuksen mahdollistamasta vaihdosta ja suosittelee sitä kaikille.