Valitse sivu

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Toni toi voiton kotiin Taitaja21 -kisasta

Taitaja21-kilpailun voittanut Toni Pietilä kultamitalin kanssa

Meillä ajoneuvotekniikkaa opiskeleva Toni Pietilä otti voiton Taitaja2021-kilpailun finaalissa, joka järjestettiin 18.–20. toukokuuta Oulun seudulla. Taitaja on arvostettu ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, johon pyrkii vuosittain noin 1500 opiskelijaa. Meiltä finaaliin tänä vuonna pääsivät Tonin lisäksi kokit Kia Kuusenperä ja Nea Salo, jotka menestyivät myös kilpailussa hyvin, vaikka mitalisija jäikin nappaamatta. 

“Meidän finalistimme ja koko taitajatiimimme ovat tehneet kaikki hienoa ja loistavaa työtä, olemme niin ylpeitä teistä” toteaa rehtori Heli Elo-Vuola, todeten että oppilaitoksessamme on vahvaa osaamista. “Kiitos finalistimme, taitajatiimi ja kaikki valmennukseen ja opetukseen osallistuneet opettajat ja henkilökuntamme!

Heli kertoo, että tätä tullaan juhlimaan heti maanantaina vallitsevat rajoitteet huomioon ottaen. “Haluamme onnitella Toni Pietilää Suomen mestaruudesta ja Kia Kuusenperää ja Nea Saloa hienosta menestyksestä tarjoamalla kaikille oppilaitoksemme opiskelijoille ja henkilökunnalle jäätelöt ruokailun yhteydessä. Koronarajoitukset huomioiden juhlistamme Tonia, Kiaa ja Neaa sekä koko taitajatiimiä vielä erikseen pienemmällä porukalla.”

Ajankohtaista

Vuoden puhtauspalvelualan työpaikkaohjaajat löytyvät Ypäjältä

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramlinkedinyoutube Vuoden puhtauspalvelualan työpaikkaohjaajat löytyvät Ypäjältä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on valinnut vuoden 2021 puhtauspalvelualan työpaikkaohjaajiksi Miia Rusasen ja Mia Metsärannan Ypäjän...

Koronatilanne oppilaitoksessa, 3.9.

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramlinkedinyoutubeTiedote 3.9.2021 Palaamme maanantaina 6.9.2021 lähiopetukseen. Pyrimme edelleen välttämään ryhmien sekoittumista. Muut tutut turvallisuusohjeet ovat edelleen voimassa. Opiskelijoille suositellaan maskin...

Etäopetuksen take away -lounas

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramlinkedinyoutubeEtäopetuksen take away -lounas vko 35 Perustutkintokoulutuksen ensimmäisen vuoden opiskelijat, jotka ovat aloittaneet opintonsa elokuussa 2021 ja ovat etäopetuksessa viikon 35 (30.8-3.9.2021) voivat...

Tervetuloa opiskelemaan

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramlinkedinyoutubeTervetuloa opiskelemaan   Opintojaan jatkavat päätoimiset pt-opiskelijat saapuvat keskiviikkona. Uusien opiskelijoiden kanssa aloitus sujui varsin mallikkaasti, kiitos kaikille. Kanta-Hämeen...

Kysymyksiä ja vastauksia oppivelvollisuudesta

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramlinkedinyoutubeKysymyksiä ja vastauksia oppivelvollisuudesta lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö, www.minedu.fi 4.8.2021 (Sivustolta löytyy myös lisää usein kysyttyjä kysymyksiä.) Oppivelvollisia ovat henkilöt,...

Ilmoitustaulu

Syksyn kokousaikataulut

Yhtymävaltuusto kokoontuu syyskaudella 16.11.2021. Yhtymähallituksen syksyn kokouspäivät ovat 24.8.2021, 21.9.2021, 26.10.2021, 16.11.2021 ja 7.12.2021.

Forssan ammatti-instituutti &
Faktia Oy
Postiosoite:  PL 12, 30101 Forssa
Käyntiosoite: Saksankatu 27

sähköposti: kirjaamo@lhkk.fi

Keskus p. 040 7130 555
avoinna ma-to klo 8-15 ja pe 8-14

Opintotoimisto p. 03 245 7392
koulutussihteeri@lhkk.fi 
ma-to klo 9-15

Hakijapalvelut p. 03 245 7393
hakijapalvelut@lhkk.fi

Työelämäpalvelut p. 03 245 7395

Tietosuoja