Valitse sivu

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Kuormausnosturikoulutus, maarakennusalan ammattitutkinnon osa

Koulutuksen tavoitteena on, että kuorma-autonkuljettaja, joka käyttää yli 25 tm kuormausnosturia työssään, tuntee kuormausnosturia koskevan lainsäädännön periaatteet, omaa turvallisuusajattelun perusteet kuormausnosturia käytettäessä sekä hallitsee kuormausnosturin ja käyttöhydrauliikan perusrakenteet. Lisäksi hän ymmärtää ajoneuvon vakauteen ja painopisteeseen vaikuttavat seikat ja ymmärtää asennustyössä vaadittavat vaatimukset.

Maarakennusalan ammattitutkinnon suorittaneella on ammattitaito toimia maarakennusalaan liittyvissä työtehtävissä. Tutkinnon suorittanut hallitsee työyhteisössä toimimisen periaatteet ja pelisäännöt sekä työnsä ympäristönäkökohdat ja -vaikutukset. Hän tuntee maaperän, maarakentamisen tavat ja niihin vaikuttavat olosuhteet, maarakentamisen materiaalit ja käyttökohteet. Tutkinnon suorittanut osaa soveltaa erikoisosaamistaan työtehtäviensä ratkaisuihin, osaa suunnitella työnsä huomioiden muiden toimenpiteet ja työt sekä osaa ottaa huomioon työmaan kokonaistilanteen. Ajoneuvonosturinkuljetuksen osaamisalalla tutkinnon suorittaneen osaamista vastaavia työtehtäviä ovat ajoneuvonosturin, kurottajan sekä ajoneuvoalustaisen henkilönostimen kuljettajan tehtävät.

Kuormausnosturin käyttökoulutuksia sekä osaamisen näyttöjä järjestetään koko Suomessa. Yrityskoulutukset vuosien ammattitaidolla. Myös yksittäisiä koulutuksia joustavasti.

Kysyy lisää Hannu Pitkänen, p. 040 3474051, hannu.pitkanen@lhkk.fi

Katso tästä tutkinnon perusteet.

AloituspäiväKoulutusHaku päättyy
02.10.2020 + Kuormausnosturin käyttö asennustyössä (ammattipätevyyskoulutus)
Aloituspäivä: 02.10.2020
Haku päätty: 28.09.2020
28.09.2020
06.11.2020 + Kuormausnosturin käyttö asennustyössä (ammattipätevyyskoulutus)
Aloituspäivä: 06.11.2020
Haku päätty: 02.11.2020
02.11.2020
04.12.2020 + Kuormausnosturin käyttö asennustyössä (ammattipätevyyskoulutus)
Aloituspäivä: 04.12.2020
Haku päätty: 30.11.2020
30.11.2020

Ammattitutkinnot

Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto

Lihanjalostajan ammattitutkinto soveltuu sinulle, jos toimit pienimuotoisessa liha-alan yrityksessä tai yrittäjänä ja tarvitset työssäsi moniosaamista lihanjalostuksen eri vaiheista.

Elintarviketeollisuuden ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramlinkedinyoutubeElintarviketeollisuuden ammattitutkinto Koulutus soveltuu jatkokoulutukseksi liha- ja elintarviketeollisuudessa työskenteleville, joilla on hankittuna aikaisempaa...

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramKasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto Tutkinto on tarkoitettu erilaisissa kasvatus-, opetus ja ohjausalan toimintaympäristöissä työskenteleville tai alalle hakeutuville. •...

Kehitysvamma-alan ammattitutkinto

Kehitysvamma-alan ammattitutkinnolla osoitat laaja-alaisen osaamisesi työskennellä kehitysvammaisten parissa. Tutkinto soveltuu esimerkiksi kehitysvammaisten asumisyksikössä, työ- tai päivätoimintakeskuksessa, päivähoidon tai koulun erityisryhmässä tai henkilökohtaisena avustajana työskenteleville osaamisen syventämiseen.

Leipomoalan ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramLeipomoalan ammattitutkinto Koulutus soveltuu leipomo- ja konditoriatyöstä kiinnostuneille, jatkokoulutukseksi leipomoalalla työskenteleville, joilla on hankittuna aikaisempaa...

Liiketoiminnan ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramLiiketoiminnan ammattitutkinto Tutkinnon suorittajalla on asiakaslähtöistä liiketoimintaosaamista, viestintä- ja vuorovaikutusosaamista, kielitaitoa sekä talouden hallinnan...

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto soveltuu uusille työnjohtajille ja kympeille sekä esimerkiksi tiimin, osaston, palveluyksikön tai työryhmän vetäjille esimiesaseman haltuunottoon.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramPuhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon suorittanut on puhdistuspalvelualan laaja-alainen ammattilainen. Puhtaus- ja...

Ravintolan asiakaspalvelun ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramRavintolan asiakaspalvelun ammattitutkinto Opinnot suoritettua osaat esitellä, suositella, myydä ja tarjoilla baarin ja/tai ravintolan ruoka-ja juomatuotteita...

Ruokapalvelujen ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramRuokapalvelujen ammattitutkinto Opinnot suoritettua osaat suunnitella työtehtävät ruoanvalmistuksen tehtävissä toimia kokkina ja työryhmän jäsenenä ruoanvalmistustehtävissä...

Yrittäjän ammattitutkinto

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI | FAKTIA OY LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄFacebookInstagramYrittäjän ammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto on tarkoitettu henkilölle, joka on toiminut yrittäjänä tai suunnittelee aloittavansa yritystoiminnan. Tutkinto soveltuu myös...

Forssan ammatti-instituutti &
Faktia Oy
Postiosoite:  PL 12, 30101 Forssa
Käyntiosoite: Saksankatu 27

sähköposti: kirjaamo@lhkk.fi

Keskus p. 040 7130 555
avoinna ma-to klo 8-15 ja pe 8-14

Opintotoimisto p. 03 245 7392
koulutussihteeri@lhkk.fi 
ma-to klo 9-15

Hakijapalvelut p. 03 245 7393
hakijapalvelut@lhkk.fi

Työelämäpalvelut p. 03 245 7395
asiakaspalvelu@lhkk.fi

Tietosuoja